Tsemppailua sunnuntai iltapäivässä

Eilen käydessäni Riihimäellä Jukan tallilla hakemassa Herttaan uuden valokytkimen rikkotuneen tilalle, olin päättänyt että pitkään jatkuneesta taudin aiheuttaneesta voimattomuuskaudesta huolimatta, hilaudun tallille vähintäänkin viemään ylläpitolaturin lataamaan Huldan akkua. Ostin siihen viime kesän uuden akun ja enkä todellakaan halua sitä pilata heti. Olisi pitänyt jo aikoja sitten tehdä homma, mutta en juurikaan ole jaksanut käydä tallilla tai jos olen käynyt niin en ole muistanut ottaa laturi mukaan Xsaran takaluukusta. Tallilla olisi kyllä ollut normaali akkulaturi, mutta sitä en viitsinyt kytkeä, koska olisi helposti voinut jäädä liian pitkääksi aikaa ”Matti akunkeittäjä” töpseliin kiinni.

Ilmeisesti mitään vahinkoa ei ollut vielä syntynyt ja laitoin Lidlin ”halpis” laturin hommiin. Jännite nousi muutamassa minuutissa kuvan osoittamaan lukemaan ja kaikki siis kunnossa. Tosin Hulda oli vielä ajossa lokakuussa Möötissä ja vielä sen jälkeenkin. Joten ei akku onneksi ollut ehtinyt olla lataamatta kuin noin 2,5 kuukautta.

Ajonaikaista latausta

Ajonaikaisessa latauksessa oli myös parantamisen varaa. Vanha mekaaninen ”valojen vilkutin” sai väistyä Burtonin elektronisen tieltä., kuten Hertassakin. Sinänsä ehjä, mutta kuitenkin väsynyt säädin laitettiin laatikkoon odottamaan, mikäli museotarkastajalla olisi huomattamasti, niin voitaisiin tuo huonosti toimiva osa laittaa ainakin tilapäisesti takaisin.

Latausjännite tuolla uudella elektronilla aivan kuten Hertassakin, eli tyhjäkäynnillä 14,2V kierroksilla 14,4V. Vilkkukin toimii taas reippaasti myös tyhjäkäynnillä. Suosittelen lämpimästi tätä parinkympin hintaista investointia kaikille, joilla on ollut ongelmaa latauksen kanssa. Huono säädin pilaa vain akun ja tulee sitä kautta helposti kalliiksi. Matilla Automecassa näitä on hyllyssä, ainakn yleensä. Omani tuli suoraan Hollannista Hy-Rin yhteistilauksessa.

Renkaiden pesua…

Joulukuun lopulla vaihtui Herttaan talvirenkaat, jotka laitoin kesärenkaiden vanteille. Omilla vanteillaan olevat nastalliset Michelinit on odotellut siitä saakka pesua. Pieniä taukoja pitämällä voimat riittivät vielä tähänkin puuhaan. Tämä parivuotta sitten Loimulan Karilta ostettu rengasvanne sarja on yllättävänkin hyväkuntoiset, lukuunottamatta yhdessä vanteessa olevaa kolhua. Mutta ko. vanne renkainen pitää ilmansa ja ei ravista eikä tutista edes eturenkaana. Setti säilyy varastossa ”toisena” talvirengassettinä. Jukka sitä jo kyselikin, jos Lahden kisojen aikaan on sellainen keli, että ”talvipyörille” on tarvetta. ja joutaa nuo jollekin lainaksi muutenkin, jos tulee tilapäinen talviajelu tarve.

Mitähän minä näillä teen?

Tallissa alkaa olla kaiken kaikkiaan liikaa tavaraa. Olisikohan kellään käyttöä taatusti kovalle Nokian rengassarjalle vanteineen? Noissa siis ihan Nokian NR jotain 125 R 15 renkaat ja jonkinlaiset vanteet. Kaipaa kyllä ainakin jonkinlaisen maalikerroksen, mutta ei nuo nyt aivna huonot ole.

Sitten on yksi sarja kesämisukoita, jotka on poistunut Hertan alta. Ei kuumoset ja kyljissäkin hieman hapertumaa. Ilmat kyllä pysyy ja on tuolla tapaamisissa näkynyt heikompiakin esityksiä. Alunperin säästelin kärryn pyöriksi, mutta koska Huldasta vapautuu tulevana kesänä toinen vastaava setti, niin nää joutaa kyllä jonnekin muualle.

Kommentit

[fbcomments]