HerttaQ sydänleikkaukseen

HerttaQ sydänleikkaukseen

Hertan sydän alkoi alkukesästä vuotamaan verta (öljyä). Vuoto oli sen verran vähäistä, että kiireellisiin toimenpiteisiin ei alettu. Nyt sopivan hetken tultua päätin kaivaa voimanpesän lattialle, tutkiakseni tarkemmin vuodon syytä. Kammen…
Pikkuremonttia, ennen PAPPia

Pikkuremonttia, ennen PAPPia

Herttaan piti tehdä hieman pikkuremonttia, ennenkuin sillä startataan "Raid 2 PAPP" retkelle. Syy siihen siinä, että jarruihin tuli ilmeisesti talven tai kevään aikana ominaisuus, että poljin meneee joskus harvalkseltaan pohjaan.…
Sätkäläisen katsastustalkoot

Sätkäläisen katsastustalkoot

Sätkäläisellä oli tällä viikolla katsastustalkoot. Ensimmäisenä oli vuorossa Hulda, valinta oli aivan turhaa varmuuden vuoksi taktikointia. Eli ajatus oli se, että jos Hulda ei jostain syystä menisi katsastuksesta läpi, niin…
Maiseman vaihtoa Hertalla…

Maiseman vaihtoa Hertalla…

Pitkään jatkunut sairasloma on aiheuttanut sen, että kodin seinät on alkanut tulla turhan tutuiksi. Niinpä leutojen kelien innostamana päätin sätkytellä Hertalla Sastamalaan moikkaamaan veljeä ja äitiä. Matkalla päätin pysähtyä lounastamassa…
Vanhat renkaat uusilla vanteilla

Vanhat renkaat uusilla vanteilla

Hertan kesärenkaat on ollut hetken vanteitta, kun niiden vanteet otettiin talvirengas käyttöön. Yhden vannesarjan puute syntyi, kun halusin pitää vanhat nasta misukat omilla vanteillaan. Jos Hulda vaikka joskus kaipaisi tilapäisesti…
Kitkaa Hertta Rouvan kanssa

Kitkaa Hertta Rouvan kanssa

Sain kun sainkin kerättyä sen verran voimia, että jo pitkään nurkissa pyörineet uudet kitkarenkaat tuli kiikutettua rengassepälle ja sitä myöten myös Hertan alle. Hommaa viivästytti kaiken lisäksi se, että en…
Sairaan siistiä sairaankuljetusta…

Sairaan siistiä sairaankuljetusta…

Tämän päivän ohjelmassa oli tyttären vienti polven tähystysleikkaukseen. Säätiedotus oli luvannut lumipyryä, mutta aamulla sairaalaan lähdettäessä oli vain pieni pakkanen, lumipyrystä ei ollut tietoakaan. Tänä kesänä alle laitetut uudet kesämisukat…
Hertalla Hiiumaalle #01

Hertalla Hiiumaalle #01

Täytyi hieman kopioida JYMmin Facebook keskustelun otsikointia, koska tavoite on molemmilla sama.  Nimitäin se että raidille ilmoitettua kulkimen rekisterinumeroa, ei tarvitsisi vaihtaa. Itselle hommelissa on sen verran paljon haastetta, että…
Nitkahtanut se on kuitenkin…

Nitkahtanut se on kuitenkin…

Keskusteltiin tiistaina Hy-Rin kahvilla Hertan hieman jäykistyneestä ohjauksesta. Tänään aloin tutkimaan asiaa syvällisemmin. Tuossa artikkelikuvassa näkyy kuskin puolen valopukinaukko konepellissä pyörät maassa. Kun tunkkasin pyörät ilmaan akselin kohdalta niin valopukki…