Muistin menetyksen jälkeinen uusi elämä…

01.03.2014 - Matkalla kotiin - alkumatka taivallettiin varmuuden vuoksi trailerilla...

Tällä kertaa on käynyt niin, että muistin paristoni oli vajunut tyhjäksi talvisäilytykseni aikana. Tätäkään en voinut muistaa, mutta uusi huoltajani Mika näin kertoi. Onko uskottavaa vai ei, en tiedä. Joka tapauksessa muistiyksikköni alkoi elämään, kun olin letkuruokinnassa pari tuntia ennen kuin minulle tuli noutaja.

Mitään vakavaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja niinpä päätin uuden huoltajan mieliksi pärähtää iloisesti käymään. Taisi olla kyllä pienoinen vikatikki, ai miksikö? Arvatkaapa. Huoltaja päristeli minulla vain vajaa satametriä ja sitten sellaisen rautahäkkyrän päälle, puhuivat jostain ”railerista”. Minut sidottiin sellaisilla itseni värisillä remmeillä kiinni siihen rautahäkkyrän päälle. Olo oli kutakuinkin turvallisen tuntuinen, kunnes…

Alkoivat pirut hinaamaan minua sen rautahäkkyrän päällä, kevyestihän se matka taittui mutta mukava jousituksineni oli joten ahdistettu, en pystynyt myötäilemään kuoppia, vaikkka kuinka yritin. Se allani oleva rautahäkkyrä ei todellakaan ollut mikään ranskalaisvalmiste. Hyvin ja pompin hullun lailla kilometritolkulla sen häkkyrän päällä. Sitä häkkyrää hinannut valkoinen ”kaappi” oli kyllä ranskalaisvalmisteinen peräpään tuoksuista päätellen…

Puolen tunnin rytkyttelyn päästä pysähdyttiin johonkin häikäisevän kirkkaaseen pihaan, ihan häikäistyin, koska olin kuitenkin viettänut koko muistinmenetys ajan ja ehkä pidempäänkin pimeessä ladossa. Nyt jokapuolella oli kirkasta ja jokapuolella luki isolla ABC. Minua jo oikeasti ahdistamaan alkaneet remmit avattiin ja sain oikaistua polveni, olo helpotti kummasti. Uusi huoltajani Mika hyppäsi ohjaimiin, rytyytys tänne ABC:lle ”harmitti” sen verran että kiusasin huoltajaa katkomalla sytytystä, ei mennyt kuitenkaan pitkään kun se äkkäsi että virtalukkoni on hieman  väljä ja avain pitää olla startatessa juuri oikeassa asennossa.

Tää homma parani kuitenkin loppua kohti, tankkiini tungettiin tuoretta 98E menonestettä ja vielä ihan piri pintaan, ollaankohan menossa pitkälle? Pikkaisen kuitenkin pelotti kun minut jätettiin yksin siihen kirkkaalle pihalle. Ikkunan takana kävi pari jotain ihmeellistä kaveria, mitähän ne oli vailla, onneksi eivät koskeneet. Yksin jättämiselle löytyi kuitenkin syy, Huoltaja tuli hetken päästä takaisin tuoksahtaen kahville ja kinkku-munasämpylälle. Pysähdyksen tarkoitus oli siis meidän molempien ruokinta.

Huoltaja hyppäsi ohjaimiin ja alkoi vaikuttaa, että päästään oikeesti jonkin sortin reissuun. Sitä vaan en ihan ymmärtänyt, kun päästiin sellaiselle aika isolle suoralle tielle, niin Huoltaja körötteli vain sellaista juuri ja juuri 75 km/h, vaikka minulla oli menohaluja vaikka kuinka. No kyllähän se vauhti sinne kahdeksaan kymppiin muutamien kiometrien jälkeen nousi. Sain lämmitellä jäseniäni lähes 80 kilometrin matkan. Huoltaja parkkeerasi minut sellaiselle pihamaalle, missä oli paljon autoja, jotkut ihan selvästi myös ranskalaisia, mutta kuitenkin tuoreemman tuoksuisia. Nyt minut kuitenkin lukittiin huolellisesti ja sain luvan laskeutua yöpuulle.

Mitähän seuravat päivät uuden Huoltajan kanssa tuovat tullessaan?

Kommentit

[fbcomments]