Huoltotouhuja ja suhinan salpausta…

Hertta Rouva kaipaili uusia liukkaampia öljyjä, tosin ei noilla edellisilläkään ollut vasta ajettu kuin 3500 km. Tiedossa on kuitenkin syksyn mittaan ainakin kaksi runsas kilometrista Pohjanmaan keikkaa ja ehkä Pori,  joten päätin vaihtaa öljyt kertaalleen vielä tälle kaudelle. Edelliset öljyt on vaikuttanut ihan hyviltä ja toimivilta, joten samoilla mennään kuten huoltokirjasta näkyy.

Henkalla piipahtaessa sain kommentin edellisen omistajan tekemistä alumiinifolio virityksista pakoputken liitoksissa. Kuittasin kommentin vaan,että antaa olla kun ei kerta isommin vuoda. Vaan eipäs mennyt kun päivä kun konepellin äänieristyksen tehtyäni (muut äänet vaimeni) alkoi kovasti häiritsemään jostakin kuuluva vuotava pakoputken ääni. Ensin luulin etuvaimentimen vuotavan, mutta vuoto olikin etuvaimentin ja varsinaisen pakoputken välisessä liitoksessa. Kaivoin tuon jo pyhänä auki ja totesin että on pyydettävä Burtonia apuun. Isot pojat on kertonut että, jos ei jaksa taistella vuotavien liitosten kanssa, niin kannattaa käyttää Burtonin klemmareita.

Tilasin klemmarin tai itseasissa kaikki viisi klemmaria Sitroselta ja tarkoitus oli vaihtaa ne eilen ennen Suvirantaan lähtöä. Tähän suunnitelmaan tuli Suomen Posti sorkkimaan väliin. Sitronen oli laittanut tavarat rivakasti matkaan ja seuraavana päivävänä tulikin viesti että tarvikkeet on noudettavissa Hyvinkään S-Marketin pakettiautomaatista. Minäpä säntäsin automaatille, todetakseni näytöllä tekstin ”Automaatissa hetkellinen häiriö, yritä myöhemmin uudelleen”. Soitin vielä Smartpost asiakaspalveluun ja sain kuulla että hetki on 1-3 tuntia, kannattaa kuulemma kokeilla seuraavana päivänä uudestaan. Tästä syystä Suvirannassa nähtiin eilen yksi sätäkä vähemmän, kun piti lähteä matkaan Saara X:llä.

Tänään klemmarit kuitenkin sai ulos automaatista ja vaihdoin lopulta kaikki viisi vaikka selkeää vuotoa oli vain tuossa yhdessä. Nyt ainakin tallilta kotiin ajaessa kuulosti mukavan hiljaiselta. Huomenna työmatkalla lisää testiajoa.